maanantai 20. tammikuuta 2014

Dylon pesukonevärillä värjääminen

Moikka vaan kaikille.

Oon aiemmin kirjottanut blogia englanniksi, mutta totesin että on se vaan kätevämpää näin äidinkielellä. Tähän blogiin ajattelin kirjoitella milloin mitäkin, eli kaikenlaista. Yleensä oon aika monessa mukana, joten vaihtelua tulee varmasti erilaisten askartelujen, projektien, kokkailun, hyväntekeväisyyden ja lapsellisen elämän aloittamisesta. Siis, laskettu aikahan on Ypelöllä (työnimi ;) ) 26.2.2014. Esikoinen tulossa, jee!

Tänään mun päiväni on koostunut pääasiassa nukkumisesta ja oleskelusta. Yritin epätoivoisesti tuunata vauvanvaatteita ja leikellä niihin hauskoja eläinkuvioita leikattavasta ja silitettävästä koristelevystä, mutta siitäkään ei oikein tullut mitään joten lopetin suosiolla. Hevoset ja elefantit saa nyt odottaa oikeeta inspiraatiota.

Aiemmin värjäilin vauvanvaatteita Dylon oranssilla ja siitäkin meni hetkeksi maku, kun kaikki vaatteet olivat oransseja mutta pilkullisia. Siis tummia pilkkuja pitkin poikin jokaisessa vaatteessa, vaikka noudatin ohjetta tunnollisesti. Siihen sainkin sitten Dylonilta vastauksen asiakaspalvelusta, että lähettävät mulle jonkun tuotepaketin hyvityksenä. Pahoittelen kuvanlaatua, kännykameralla hämärässä vessassa ei oikein saa parhaita kuvia, mutta idea varmaan välittyy!







Tulipa kokeiltua Dylonin värinpoistoainettakin, mutta ei se toimi meidän ylhäältä ladattavassa pesukoneessa, kun ohjeen mukaan aine pitäisi lisätä koneeseen, kun se on ollut jo päällä ensimmäiset 15 minuuttia. Meidän konetta ei saa mitenkään auki enää siinä vaiheessa, joten kokeilin niin, että laitoin mömmöt sisään alusta asti ja annoin pyöriä loppuun. Lopputulos oli edelleen oranssi, edelleen pilkullinen, mutta lisäksi myös ihana epätasainen kun vaatteista oli paikoittain väri kuitenkin haalistunut... No tällä hetkellä oranssit vaatteet odottavat uudelleenvärjäystä, katsotaan mitä siitä sitten tulee!

Tässä vielä Dylonilta tullut vastaus, mikäli jotakuta kiinnostaa:




Kiitos yhteydenotostanne ja antamastanne palautteesta. Saamamme palaute on meille tärkeää ja auttaa meitä kehittämään tuotteitamme ja toimintaamme paremmiksi. Pahoittelen vastauksen viivästymistä tekemämme virheen vuoksi.


Pahoitteluni, että Dylon Pesukoneväri on aiheuttanut teille pettymyksen ja värjäämisen jälkeen vaatteisiin jäi tummia pilkkuja. Onneksi värjäys on usein korjattavissa värinpoistolla ja uudelleen värjäyksellä.


Yksi syy värjäyksen epäonnistumiseen ja pilkkuihin voi olla se, että tekstiiliä ei pestä pesuaineella juuri ennen värjäystä, vaan esim. korkeintaan kasteltiin ennen värjäystä. Pesuaineella pesun jälkeen märkä pesuaineen avaama kuitu ottaa värin tasaisesti; pelkkä kastelu ei auta. Tämä on hankala mieltää tietysti, jos vaatteet ovat puhtaat, mutta kuivat. Toinen syy voi olla vääränlaisen suolan käyttö. Suolan pitää olla tavallista hienoa ruokasuolaa, ei esim. merisuolaa. Viestistänne päätellen nämä eivät todennäköisesti ole syitä pilkkuihin koska olitte noudattaneet ohjeita tarkasti.


Kolmas syy pilkkuihin saattaa olla se, että pesukoneeseen voi rummun ulkopuolelle kertyä pesuaineissa käytettävää zeoliittia, sekä muita hiukkasia. Pesukone onkin tärkeää puhdistaa silloin tällöin ja erityisesti ongelmatilanteissa. Suosittelemme ensisijaisesti puhdistamaan koneen kloritella. Lisää kaksi desililtraa kloritea/kloorivalkaisijaa koneen rummun sisälle ja pese kone tyhjänä valkopesuohjelmalla ilman esipesua 85-95°C. Älä käytä samalla muuta pesuainetta. Pese kone vielä tyhjänä 60° puuvillaohjelmalla ja laita tähän koneelliseen pesuainetta pesukoneen normaalin annosteluohjeen mukaisesti.


Todennäköisesti itse väreissä oli vikaa ja pahoittelen, että viallinen väri oli päässyt kauppaan asti tarkasta laadunvalvonnasta huolimatta. Tästä samasta Goldfish orange -sävystä ja eräkoodista on tullut muutama muukin yhteydenotto.


Kiitos kuvista ja eränumerosta, se auttaa meitä kohdistamaan vian oikeaan erään ja pääsemään käsiksi vian aiheuttajaan.


Lähetän teille värinpoistoainetta ja uusia värejä sekä muita tuotteitamme joiden toivon korvaavan viallisen tuotteen aiheuttamaa harmia ja vaivaa.

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Mulle kävi tänään tämä aivan sama juttu aivan saman värin kanssa... Värjäsin ihan upouudet sohvanpäälliset (Ikean Ektorpit, kaksi sohvaa... kahden ja kolmen istuttavat) ja tuloksena oranssit päälliset mustilla pilkuilla. Olin onneksi eilen lukenut tämän sinun postauksen, kun etsin tietoa värihommista, joten tiesin tuloksen nähtyäni että tämä ei ole ainutkertainen asia ja kenties ongelmani on aivan sama kuin sinullakin.

    Laitoin äsken Dylonille reklamaation, mielenkiinnolla odotan mitä vastaavat ja etenkin miten korvaavat!!! Mulla meni siis rahaa tuohon tunarointiin nyt aika paljon, laskin että värit, päällyset ja pesulalasku maksoi yhteensä noin 191 euroa, ja toivon todellakin että Dylon korvaa asian!

    Miten sinulle korvattiin asia? Värjäsitkö vaatteet uudelleen, onnistuiko se, saitko pilkut piiloon? Minä mietin onko nyt vaan iskettävä musta väri päälle, vaikka mustat päällyset ei todellakaan olleet mun tavoite...

    terkuin Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Heli!
      Sain Dylonilta postitse paketin, jossa oli kaikenlaista tavaraa. Täällä on mun postaus aiheesta: http://nellinturinoita.blogspot.fi/2014/02/dylon-hyvitys-pilkuista.html

      En värjännyt vaatteita uudelleen vaikka piti (ovat nyt käyttämättöminä). Luulen, että sä voisit vaikka käyttää sitä uutta värinpoistajaa ja värjätä päälliset uudelleen oranssiksi. :)

      Poista