lauantai 25. tammikuuta 2014

Yksi tavara päivässä pois -projekti

Netissä on nyt viime aikoina kiertänyt sellainen villitys, että hankkiudutaan eroon yhdestä tavarasta päivässä (kuukauden ajan).  Mä teen sellasen vedon tässä, että osallistun tähän niin kauan kun tarpeetonta tavaraa riittää (ja sitähän riiiiiittttääää). Ensisijaisesti laitan ne kierrätykseen tai vaihdan johonkin järkevämpään, kuten vaikka kahvipakettiin. Tässä on jokatapauksessa muutto edessä puolen vuoden sisällä, niin on ihan hyvä käydä turhaa roinaa läpi.

Aiemmin tänä vuonna sain jo myytyä mun pinkin Jopon 250:llä eurolla ja ikivanhan Xboxin härveleineen 50 eurolla. Niistä ku sai niin hyvän startin ja mielen, niin päätin sitten jatkaa kaivelemalla kaappeja tänään. Niin ja tänään uuden kodin sai myös miehen 16kg kahvakuula, joka on lojunu käyttämättömänä kaapin perukoilla reilun vuoden. Siitä saan vaihdossa hyönteissuojan meidän vaunuihin kun sellainen vielä puuttuu! Niin ja sitten yksi ystäväni on hurja Japani fani ja mulla sattui olemaan pieniä leimasimia, missä on totoroa ja muita suloisuuksia. Sovittiin, että mennään kahville joku päivä ja vien ne hänelle silloin. Jes, hyvä mä!

Nää tavarat on jo siis löytäneet uuden kodin:




Tein Facebook profiiliini oman kansion tavaroille, joista haluan eroon. Kansio on julkinen, joten kuka tahansa voi nähdä sen sisällön ja laittaa mulle viestiä! Tarkoituksena tosiaan ei ole tehdä rahaa, vaan kierrättää ja saada tavarat eteenpäin sellaisille omistajille, jotka niitä oikeasti käyttävät. Tänään kolusin yhtä kaappia niin sieltä löyty ihan sikana askartelukamoja ja muita kädentaitohärpäkkeitä mitä en oo käyttänyt valehtelematta kolmeen vuoteen... Oli siis jo aikakin siistiä se kaappi ja laittaa tavaraa kiertoon! Sunnuntaina olen menossa Pippurikerhoon ja sinne vien lahjoituksena kasan askartelumateriaaleja. Lisäksi pari päivää sitten annoin ystävälle kasan mustia nappeja, kun hän tekee pehmoleluja ja käyttää niitä silminä. Eikä haitannut vaikka oli eri pareja! 

Sitä mä en vaan kässää että mikä saa ihmisen ostamaan niin paljon tavaraa muka tarpeellisena ja sitten jättää ne kuukausitolkulla lojumaan johonki kaappiin? Vois olla viisaampaa vaan jättää ostamatta (ja mun mielestäni mä teen sitäkin tosi usein!). 

Ja ainakin nämä tavarat etsivät vielä uutta kotia:

Höyheniä askarteluun.

Etsyn kautta ostettu käsintehty ihana retrokuosinen huivi.
Sifonkityyppinen kangas, eli kevyt kesähuivi.

Japanista ostettu pieni kolikkokukkaro.

Koirien hyväksi huutokaupasta ostetut
korvakorut, avaamattomat.

Tiimarin puiset porot, esim jouluaskarteluun.
Avaamaton paketti.

Sisätohvelit, mulle liian pienet. Käyttämättömät, koko M.


2 kommenttia:

  1. Nelli, mä kovasti haluaisin ton poropaketin, en siis poroja, vaan sen laatikon missä ne on. Noi on just sopivia nukketalon hyllyiksi. Jos jollekin kelpaa porot ilman pakettia, niin siinä tapuksessa siis.

    xoxo,
    Raisa

    VastaaPoista